Kasvattaja

Kasvattaja

Kennelnimen takaa löydyn minä; Mira Anttila, koiraharrastaja Kymenlaaksosta. Vuonna 2010 lapsuudenkotiini saapui ihastuttava soopeli Kleinspitz -uros Jermu, joka sytytti elinikäisen rakkauden Saksanpystykorviin. Sillä tiellä ollaan edelleen, vaikka lopullinen rotuvalinta olikin astetta isompi kokomuunnos – Mittelspitz.

Kuva: H.Jokipiha. Koirat vasemmalta alkaen: Tempore Utraque Unum, Nanaleen Helmenhohto, Darrenhoff Ultima Thule, Jarfa’s Gaabo.

Mittelspitz on monipuolinen harrastuskaveri hurmaavan ulkokuoren alla. Rodun sisällä on myös suurta vaihtelua niin luonteissa, kuin ulkonäössäkin. Mittelspitzeillä on aina pilkettä silmäkulmassa, niiden kanssa elämä ei käy tylsäksi. Juuri näiden ominaisuuksien vuoksi ihastuin rotuun. Harrastuksesta on muodostunut elämätapa ja nykyisin koirat kulkevat lähestulkoon kaikessa tekemisessäni mukana.

Koiraharrastuksista erityisesti näyttelyt ovat vieneet minut mennessään. Vuodesta 2012 alkaen olen esittänyt koiria ympäri Suomen, hieman myöhemmin olen alkanut kiertää näyttelyitä myös ulkomailla. Oman ensimmäisen Mittelspitzini Sisun (Nanaleen Helmenhohto) myötä olen tutustunut muihinkin koiralajeihin, mm. tokoon, rally-tokoon, agilityyn sekä pelastuskoirahakuun. Perheessämme on myös Suomenlapinkoira Jekku (Jarfa’s Gaabo), jonka kanssa toivon pääseväni tutustumaan mm. NoseWorkin saloihin. Kaikkien harrastusten lisäksi arkeemme kuuluu metsässä vapaana rallittelu, sekä koirien valokuvaaminen.

Haluan kehittää itseäni ja oppia lisää koirista sekä niiden jalostamisesta, jonka vuoksi osallistun paljon erilaisille luennoille, webinaareille ja kursseille. Kasvattajan peruskurssi oli hyvä alku, sen suoritin vuonna 2017. Kennelnimi Amidant’s myönnettiin kesällä 2019. Olen suorittanut koetoimitsijan peruskurssin ja pätevöitynyt rally-tokon koetoimitsijaksi. Minut voi nähdä myös koiranäyttelyissä kehäsihteerinä kehää pyörittämässä tai arvosteluja kirjoittamassa. Viimeisimpänä olen osallistunut jalostusneuvojien peruskurssille.

Tällä hetkellä keskityn vain Saksanpystykorvien, erityisesti Mittelspitzien kasvattamiseen. Kasvattajana haluan panostaa rotutyypilliseen ulkonäköön ja luonteeseen. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin koirien terveys, minkä vuoksi tulen käyttämään vain terveystutkittuja ja luustokuvattuja koiria yhdistelmissäni. Pyrin myös kiinnittämän huomiota rodun monimuotoisuuden säilymiseen yhdistelmiä suunniteltaessa. Toivon kasvattieni olevan hyvähermoisia perheenjäseniä, joiden kanssa arki on sujuvaa ja harrastaminen mielekästä. Paras palkinto kasvattajalle on onnellinen koira onnellisessa perheessä.

Noudatan Mittelspitz -yhdistyksen jalostussuosituksia sekä Mittelspitzien Pevisa -sääntöjä. Olen jäsenenä mm. Suomen Kennelliitossa, Suomen Koirankasvattajat Ry:ssä (SuKoKa), Mittelspitz yhdistyksessä sekä Suomen Seurakoirayhdistyksessä (SSKY). Olen allekirjoittanut Kennelliitton kasvattajasitoumuksen.